Kuka olen?

           Pohjoisen tyär

Sallalaisen isän ja muurolalaisen äidin neljästä lapsesta toiseksi vanhin. Äiti ja vaimo. Rovaniemeltä nuorena maailmalle lähtenyt ja maailmaa nähnyt. Kolmekymppisenä Lappiin palannut ja perheen Rovaniemelle perustanut. Nollasta maratonille nelikymppisenä treenanneen sitkeydellä ja periksiantamattomuudella sekä pitkiä yksinvaelluksia tunturissa tekevän rohkeudella ja tyynellä toimintakyvyllä myös kriisitilanteissa varustettu.  

Kirjoitin ylioppilaaksi Rantavitikan lukiosta 1992. Opiskelin englantilaista filologiaa Oulun yliopistossa, ja maailman kutsuessa ehdin kulkea ja elää varsin kattavasti Euroopassa kunnes sydän kysyi jotta missäs se koti onkaan. Ja vastasi itselleen että Lapissa se on. Toimin aikani opinto-ohjauksen lehtorina sekä erilaisissa projekteissa kunnes tyären synnyttyä totesin että tässä on elämäni tärkein tehtävä. Mahdollistaakseni joustavat varhaiskasvatusjärjestelyt sekä sen, että saatoin olla lapseni elämässä läsnä mahdollisimman paljon, tein vuosia erilaisia projektitöitä sekä mm. lastenkirjojen käännöksiä Sanomalle. Myöhemmin siirryin yrittäjäksi ja aloitin aikanaan myös politiikkatieteiden opinnot Lapin Yliopistossa. Tein kandidaatintyöni aiheesta ''Naisten Vapaaehtoinen Maanpuolustus Yhteiskunnan Turvallisuusstrategiassa 2025'' ja tänä päivänä aika kuluu paitsi opinnoissa niin myös erilaisissa kokonaisturvallisuutta, vapaaehtoista maanpuolustusta ja politiikkaa sen eri muodoissa käsittelevissä tehtävissä. 


Arvot elämäni perustana

Vapaus 

on elämäni perustavimmanlaatuisia arvoja. Minulle vapaus tarkoittaa mahdollisuutta elää omaa, omanlaistani elämää omien valintojeni kautta, myös kantaen vastuu näistä valinnoista. Pakonomaisesta yksin pärjäämisestä tässä ei kuitenkaan ole kyse, mielestäni yhteisön ja yhteiskunnan tulee auttaa silloin kun apua tarvitaan, mutta passiivista avun ei pidä ihmisestä tehdä. Vapaa yhteiskunta antaa jokaiselle oikeuden elämään ilman että jokainen askel pitää perustella tai hyväksyttää muilla. Todellinen vapaus myös kuuluu kaikille, ei vain heille joilla on jo synnyinlahjana valmiiksi parhaat lähtökohdat. Emme kuitenkaan saa unohtaa, ettei yhteiskunta säily vapaana itsestään. Sen puolustaminen vaatii yhteistä vastuunkantoa ja sekä kykyä että halua huolehtia yhdessä turvallisuudestamme jotta takaamme vapautemme myös jatkossa. 

Vastuu

Tästä tullaankin toiseen vahvaan elämänarvooni. Minulle vastuu alkaa siitä, että emme aina odota jonkun muun ratkaisevan asioita puolestamme. Vastuu itsestä, perheestä, yhteisöstä, yhteiskunnasta, luonnosta ja viime kädessä myös Suomesta on minulle sydämen asia. Maanpuolustus on minulle yksi konkreettinen vastuun muoto, mutta sama ajatus vastuusta näkyy myös suhtautumisessani perheeseen, sekä vaikkapa yhdistystoimintaan ja yhteisöllisyyteen. Me olemme saaneet edellisiltä sukupolvilta paljon sellaista, jota emme saisi pitää itsestäänselvyytenä. Vastuu tulevaisuudesta tarkoittaa sitä, että teemme tänään ratkaisuja, joiden kanssa myös lapsemme ja lapsenlapsemme voivat elää. Elämä ei ole vain omien oikeuksiemme puolustamista. Meillä on vastuu läheisistämme, yhteisöstämme ja siitä yhteiskunnasta, jonka jätämme tuleville sukupolville.

Perhe ja yhteisö 

ovat minulle tärkeitä, ja perhe yhteiskunnan perustavanlaatuinen perusyksikkö. Tämä ei tarkoita sitä että yksilön pitäisi sulautua yhteisöön, pikemminkin niin että ihminen saa olla oma itsensä mutta hänen ei tarvitse eikä pidä elää vain itselleen. Perheet tarvitsevat yhteiskunnalta tukea, mutta myös vapauden tehdä itselleen sopivat ratkaisunsa. Perheiden tukeminen on aina investointi tulevaisuuteen. Perhe, yhdistykset, vapaaehtoinen maanpuolustus, kotiseutu ja laajemmin yhteiskunta ovat minulle kaikki yhteisöjä joissa elämme sekä saaden että antaen. 

Tekemisen etiikka 

on aina ollut vahvana minussa. En ole koskaan ajatellut työn olevan vain yhtä kuin tulonlähde. Minulle työ ja tekeminen tarkoittavat oman elämäni rakentamista ja itsenäisyyttä, mutta myös yhteiskunnan osana toimimista. Tekemistä pitää olla että ihminen pysyy mieleltään ja ruumiiltaan eläväisenä, ja tekemistä on jotenkin ihmeesti aina riittänyt. Ajattelen, että on aina parempi yrittää ja tehdä kuin istua sielä sohvan pohjalla ja odottaa että joku toinen tekisi puolesta. 

Luonto 

on ollut elämässä mukana pikkulapsesta saakka. Lapsuuden mettässä telttailuista ja hiihtopilkkireissuissa on jäänyt monia rakkaita muistoja. Minun luontosuhteeni ei kuitenkaan ole ensisijaisesti ideologinen, sanoisin jotta enemmänkin varsin lappilainen. Luonto on ympäristö, koti, elinkeino, mielenrauhan lähde, voimavara ja sellaisena myös jotain josta meidän on kannettava vastuuta. Luonnon suojeleminen ei tarkoita luonnon ja ihmisen asettamista vastakkain. Lapissa on aina osattu elää luonnon kanssa yhdessä, myös siitä elinkeino tavalla tai toisella saaden. Uskon näin olevan myös tulevaisuudessa, mutta sen varmistamiseksi lappilaisten äänen on kuuluttava tehdessä meidän kotiamme koskevia päätöksiä. Lappi ei ole vain jonkinsortin eksoottinen huvipuisto jossa muualta piipahdetaan, tai asumaton maa-alue josta voidaan kaivaa sen rikkaudet tavalla joka ei jätä juuri mitään meille ihmisille jotka tätä maata kodiksi kutsumme. 

Armo, ihmisyys ja usko ihmistä suurempaan

Minulle kirkko on yhtä paljon hetki yksin tunturipuron varrella istuessa kuin urkujen soidessa alttritaulun edessä. Usko puolestaan henkilökohtaista yhteyttä ihmistä suurempaan. Rakkaus, anteeksianto, toisen tuomitsemattomuus, luottamus johdatukseen ja ihmisen arvo joka ei riipu suorituksen tuloksesta. Ihmisen tulee yrittää parhaansa, mutta hänen arvonsa ei riipu siitä kuinka hyvin hän onnistuu. Länsimaiset arvot eivät ole syntyneet tyhjiössä, ja näenkin kristinuskon tärkeänä osana sitä arvopohjaa jolle länsimainen yhteiskunta on rakentunut. 

Arvopolitiikkaa

Minun politiikkani on aina arvopolitiikkaa, mutta se ei tarkoita sitä että se olisi jollakin tavalla minkään muun ''poliittisuuden'' vastakohta. Tiedän arvopolitiikka-termiä käytettävän joskus myös hieman leimaavasti. Minulle se tarkoittaa kuitenkin sitä että puolustan avoimesti tiettyjä arvoja, mutta näen poliittisessa päätöksenteossa olevan aina myös välttämätöntä huomioida päätösten talouspoliittiset ja käytännön vaikutukset. Todellisuudessahan arvomme vaikuttavat joka tapauksessa kaikkeen politiikkaan, kuten yleensäkiin kaikkeen elämässämme. Jokainen myös näennäisen tekninen päätös vaikkapa siitä kuinka julkiset varat kohdennetaan, sisältää valintoja siitä mitä pidetään tärkeänä. Siksi ajattelen olevan tärkeää että politiikassa toimijat tuovat avoimesti esiin niitä arvoja jotka ohjaavat heidän ajatteluaan ja päätöksentekoaan. 

Näin teen myös itse. Mie elän arvojani ja politiikkaani, jalat tiukasti maassa ja katse kuin avotunturissa kulkiessa. Huomaten pienen lähellä, ihmisten arjen, mutta samalla pitäen katseen kaukana arvioiden jatkuvasti mitä edessäpäin voi meitä vastassa olla. 

Jutellaan kun nähdään, 

Pia