Kotihoidontuen tulevaisuus
Kun oma tyäreni syntyi, oli minulle päivänselvää että hänen äitinään oleminen on minun elämäni tärkein tehtävä. Halusin myös hoitaa häntä mahdollisimman pitkään kotona, ja niin teinkin. Tyär oli kolmevuotias kun aloitti lyhennetyllä päivällä päiväkodissa. Päiväkoti oli myös pieni ja mahdollisimman kodinomainen. Toki tuohon kolmeen ensimmäiseen ikävuoteen sisältyi myös paljon avoimessa päiväkodissa vietettyä aikaa, sillä halusin tyären myös oppivan toimimaan toisten lasten ja aikuisten seurassa. Tällainen järjestely oli minulle mahdollinen, koska pystyin sovittamaan oman työelämäni tässä vaiheessa hyvin. Kaikilla näin ei ole. Jäykät työmarkkinat yhä käytännössä pakottavat äidit ja isät valitsemaan tietynlaiset vaihtoehdot, vaikka teoriassa valinnanvapaus onkin olemassa.
Pidän pienen lapsen kotihoidon valintaa arvokkaana, mutta kannatan myös sitä, että äidillä on todellinen mahdollisuus niin halutessaan rakentaa omaa työuraa. Perheiden valintoja ei tulisi tarkastella ensisijaisesti työmarkkinoiden tarpeiden kautta. Työllisyys on tärkeää, mutta perhepolitiikan tavoite ei voi olla vain mahdollisimman nopea paluu työelämään. Perhepolitiikan keskiössä tulisi minusta aina olla lasten hyvinvointi vanhemmuutta tukien. Keskustelussa kotihoidon tuesta otetaan liian usein tärkeimmiksi lähtökohdiksi työllisyys ja julkinen talous. Jotka ovat tietysti tärkeitä kysymyksiä. Silti minusta keskustelun lähtökohdan pitäisi olla toinen. Millaiset olosuhteet antavat lapselle parhaan mahdollisen alun elämään?
Tällä hetkellä eduskunnassa käsitellään hallituksen esitystä HE 69/2026 vp. Sosiaali- ja terveysvaliokunta sai mietintönsä valmiiksi 8.10.2026, ja asia on etenemässä eduskunnan täysistuntokäsittelyyn. Tämä hallituksen esitys sisältää ennen kaikkea kaksi muutosta.
Kotihoidon tuen saamisen edellytykseksi tulisi lähtökohtaisesti se, että tukea hakeva, lasta pääasiallisesti hoitava vanhempi tai muu huoltaja on asunut Suomessa vähintään kolme vuotta. Vaatimus koskisi Suomeen lain voimaantulon jälkeen muuttavia, ei kaikkia nykyisiä asukkaita takautuvasti.
Tuen saajaksi määriteltäisiin jatkossa lasta pääasiallisesti hoitava vanhempi tai muu huoltaja. Muutos liittyy siihen, kenelle etuus maksetaan, eikä tarkoita kotihoidon tuen yleistä lakkauttamista.
Hallituksen perustelut ovat erityisesti maahanmuuttajataustaisten naisten työllistymisen ja kotoutumisen edistäminen sekä lasten varhaiskasvatukseen osallistumisen ja suomen tai ruotsin kielen oppimisen lisääminen. Hallituksen ajatuksena on, että ilman kotihoidon tukea osa hiljattain Suomeen muuttaneista vanhemmista hakeutuisi nykyistä useammin varhaiskasvatukseen, työhön tai kotoutumispalveluihin.
Perusteluina muutoksille hallitus on esittänyt mm. että kotihoidon tuki mahdollistaa lapsen hoitamisen kotona, mutta voi samalla tehdä työelämään palaamisesta taloudellisesti vähemmän houkuttelevaa tai vaikeampaa. Pitkä poissaolo voi vaikuttaa palkkakehitykseen ja myöhempään urakehitykseen. On myös mainittu maahanmuuttajien kotoutuminen. Hallituksen esityksessä painotetaan erityisesti hiljattain Suomeen muuttaneiden naisten mahdollisuuksia päästä kotoutumispalveluihin. Lasten varhaiskasvatuksen ajatellaan myös tukevan kielen oppimista.
Pienen lapsen ensimmäiset vuodet ovat ainutlaatuisia. Lapsi tarvitsee turvallisuutta, läheisyyttä, vakaita ihmissuhteita ja aikaa kasvaa omaan tahtiinsa. Joillekin lapsille ja perheille tämä tarkoittaa kotihoitoa. Toisille laadukas varhaiskasvatus on erinomainen ratkaisu sillä se voi tarjota lapselle turvallisia aikuisia ja kavereita sekä sellaisia mahdollisuuksia joita hänellä ei ehkä muutoin olisi. Perheiden tilanteet ja lasten tarpeet ovat erilaisia, eikä yhtä ratkaisua voi määrätä kaikille oikeaksi.
Onko siis mahdollista sovittaa yhteen lasten kotihoidon arvo ja naisten uramahdollisuudet? Itse en näe tässä juurikaan ongelmaa. Pienen lapsen hoitaminen kotona ei ole yhteiskunnan näkökulmasta hyödytöntä toimintaa eikä vanhemman työelämästä tekemä valinta automaattisesti osoita kunnianhimon puutetta. Lapsen hoiva on arvokasta työtä, vaikka siitä ei palkkaa maksettaisikaan. Tästä lienemme kaikki samaa mieltä. Äitiyden ei kuitenkaan pitäisi automaattisesti tarkoittaa sitä, että nainen joutuu valitsemaan perheen ja oman työuransa tulevaisuuden välillä. Koulutukseen, osaamiseen, työuraan ja taloudelliseen itsenäisyyteen liittyvät mahdollisuudet ovat tärkeitä myös lapsen saamisen jälkeen. Voi tuntua hurjalta että puhun tällaisesta vaihtoehdosta kun katsomme työelämää Suomessa tänä päivänä, mutta varsin moni äiti tietää että aivan liian usein äidiksi tuleminen muuttaa heidän tilannettaan työmarkkinoilla yhä tänäänkin. Äitiyden ei pitäisi sulkea ovia työelämässä. Mutta tästä ei seuraa, että mahdollisimman nopea paluu työelämään olisi jokaiselle perheelle tai jokaiselle lapselle paras ratkaisu.
Tämä edellyttää kuitenkin muutakin kuin kotihoidon tuen muuttamista. Se edellyttää toimivia varhaiskasvatuspalveluja, joustavia työjärjestelyjä, mahdollisuuksia osa-aikatyöhön ja isien todellista osallistumista hoivaan. Valinnanvapauden pitää myös olla muutakin kuin muodollinen oikeus. Jos perhe saa valita kotihoidon, mutta taloudellinen tuki on niin pieni, ettei vaihtoehto ole monelle mahdollinen, valinnanvapaus ei ole todellinen. Jos taas kotihoitoa tuetaan tavalla, joka käytännössä heikentää äidin mahdollisuuksia palata töihin tai siirtää hoivavastuun lähes kokonaan naisille, myös silloin valinnanvapaus jää vajaaksi.
Tavoitteena voisi olla järjestelmä, jossa perhe voi tehdä lapsen hoitoa koskevan ratkaisun ilman, että siitä seuraa kohtuuton taloudellinen tai ammatillinen menetys. Kotihoidon tukeminen ei kuitenkaan tarkoita, että naisten pitäisi hoitaa lapsensa aina kotona. Se tarkoittaa, että yhteiskunta tunnustaa kotihoidon yhdeksi mahdolliseksi ja arvokkaaksi tavaksi järjestää perheen arki. Vastaavasti naisten uramahdollisuuksien tukeminen ei edellytä, että kotihoitoa pitäisi vähentää kaikissa perheissä.
Perhepolitiikan pitäisi antaa perheille todellisia mahdollisuuksia valita. Lapsen hoitaminen kotona ja äidin oma työura eivät ole arvoja, joista toisen täytyy aina voittaa. Minusta yhteiskunnan tehtävä ei ole ohjata kaikkia perheitä samanlaiseen arkeen. Sen tehtävä on luoda olosuhteet, joissa lapsi saa turvallisen ja hyvän alun elämälleen ja joissa vanhemmilla on mahdollisuus huolehtia lapsestaan ilman kohtuutonta taloudellista tai ammatillista menetystä.
Perhepolitiikan onnistumista ei pitäisi mitata vain sillä, kuinka nopeasti vanhemmat palaavat työelämään. Ehkä kuitenkin se tärkein mittari löytyy siitä millaisen lapsuuden pystymme lapsillemme tarjoamaan.
Pia

